Johtajuusajattelun kehittyminen

Tämän viikon polttava puheenaihe ryhmässämme oli johtajuusajattelu ja sen kehittyminen. Heti ensimmäisen  dialta luentomateriaalista silmille tuli kysymys: ” Yksi paras tapa johtaa”?. Tästä saimme keskustelua aikaan millaista johtaminen on ollut 1900-luvun alkupuolella ja miten se on muuttunut ajan saatossa. Palatakseni vielä luentodian kysymykseen niin tulimme siihen tulokseen, ei tosiaankaan ole vain yhtä tapaa johtaa. Organisaatioiden, työntekijöiden ja toimialojen erot vaikuttavat paljon oikean johtamistyylin valintaan. Johtamisajattelun kehittyminen on ajan saatossa muuttunut paljon ja näin on varmasti jatkossakin.

Luennolla tutustuttiin Frederick Winslow Taylorin ideaan tieteellisestä liikkeenjohdosta, jonka hän kehitti 1900-luvun alussa. Tieteellisen liikkenjohdon tarkoitus on etsiä  paras keino tehdä töitä ja opettaa se organisaation eri henkilöille. Luennolla tutuksi tuli myös Henry Fayol, joka keskittyi enemmän hallinnolliseen puoleen ja alleviivasi johdon tärkeyttä organisaatioissa. Fayol piti myös hyvää  ”joukkuehenkeä” tärkeänä organisaatioissa ja tätä kautta saada työntekijät tekemään yhdessä töitä yhteisen hyvän eteen.

 

Johtamisajattelu on muuttunut jatkuvasti ja tulee myös muuttumaan. Suurimpina moottoreina jatkuvaan muutokseen  voidaan pitää vahvoja ilmiötä kuten esimerkiksi teollistuminen sekä teknologia. Teollistumisen aikaan tehtiin paljon työtä liukuhihnalla  ja työ oli hyvin paljon pelkkää suorittamista, eikä luovuudelle ollut paljon tilaa ja tämä luonnollisesti muokkasi johtamisajattelua  tiettyyn suuntaan. Teknologian kehitys on vaikuttanut paljon työtehtävien muuttumiseen. Koneet voivat tehdä raskaammat sekä hieman tylsät työt, mikä lisää työpaikkoja koneiden suunnitteluun, ylläpitoon sekä valvontaan, missä taas yksilöiltä vaaditaan enemmän luovuutta ja sosiaalista kanssakäymistä ja tällaisten työntekijöiden johtaminen tietenkin erilaista ja se on vaikuttanut johtajuusajattelun kehitykseen.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *